Siis nyt ihan aikuisten oikeesti

Miten mä onnistun aina saamaan sellaisen hoitohenkilön, joka meinaa purskahtaa nauruun aina kun sanon jotain ulkonäöstä, painosta jne. Tää tapahtui TAAS KERRAN tällä viikolla, kun mainitsin, että  mulle on huomautettu tummista silmänalusista ja muutenkin ulkonäöstä. Ja siinä vastapäätä istuva HOITOTAHO virnuilee, kunnes huomaa, ettei mua naurata pätkääkään.

Ja nyt mun pitäis tehdä itsensähyväksymisharjoituksia, seistä päivittäin peilin edessä 5-10 minuuttia ja ajatella hyviä asioita. Mä sanoin jo, että tuskin siihen tuun pystymään, enkä mä pysty. Ja tanssiakin kuulemma pitäis. Joo, kera tukevan humalan. Ihan ajatuskin siitä, että olisin kokovartalo- (tai puolivartalo) peilin edessä tuijottamassa itseäni puistattaa. Ihan jo asiasta puhuttaessakin aloin itkeä.

Kai se vaan on niin, että kun koskaan en ole itsaria yrittänyt (niin että sairaalaan asti olisin joutunut), enkä ole ollut osastolla, niin mua ei vaan oteta todesta. 

Jokatapauksessa, nyt on viikko mennyt juomatta ja jopas hammasta kolottaa, etenkin kun koulu sun muut aiheuttaa paniikkia. En mä tästä koulusta pysty selviämään, vaikka kuinka muut mua yrittäis pakottaa. Tai minä itse. En mä tiedä mitä mä oikein teen.