Tiesin jo aamulla, että tämä päivä menee reisille, aloitin siis juomiseni joskus kahdeksan aikaan (ehkä vähän ennen sitä). Sairaanhoitajan aika oli, ja päihteettömänä siellä pitäisi olla, mutta minkäs itselleni voin? Surkimus kun olen.
Juteltiin opparista, ja siitä, kuinka mä tiedän jo nyt, etten saa sitä tehtyä, mutta se yrittää vaan patistaa mua eteenpäin. Samoin poikaystävä. En tiedä onko se hyvästä vai mitä, kaipa mä jonkinlaista potkua tarvitsisin..ja vieraiden ihmisten kanssa tehtävä opinnäytetyö olisi juuri sitä. Mutta mä pelkään, että feilaan, ja siinä samalla feilaan niidenkin opparin ja valmistumisen.
Mä haluaisin ottaa taukoa kaikesta, vaikka otinkin viime viikolla jo nelisen päivää. Mutta tuntuu, ettei se riitä. Tarvitsisin viikkoja tai kuukausia. Hitto vie, en pysty edes äidin luokse lähtemään. Eihän sen pitäisi rasittaa ja ahdistaa, eihän?
Eikä tämä sääkään tee parannusta asiaan.
Viime viikolla yritin säälittävästi viillellä, mutta koska sain aikaan vain pintanaarmuja, päädyin itseni polttamiseen. Kunhan eivät nuo alkaisi mätiä (taas)..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti