Oon maannu päivät sängyssä, maanantain jälkeen ei ole tullut noustua sängystä ns. ihmisten aikoihin. Iltapäivällä joskus vasta. Ei mua kiinnosta, huvita, en jaksa. Toivon jatkuvasti, että maa nielis mut sisäänsä, eikä tarvis enää ajatella näitä pahoja juttuja. Tai hyviäkään, vaikka niitä ei paljoa ole.
Tänään pakotin itseni kuitenkin ylös. Luulin nousevani kymmenen aikaan jopa, mutta 11 kello näytti. Tunti sinne tai tänne.
Meikkasinkin, ja tekisi mieli ottaa kuva jos toinen, mutta en mä kehtaa. Humalassa se on vaan niin paljon helpompaa. Ehkä ensi viikolla, tai joskus toiste.
Tänään pitäisi mennä kauppaan, ja vielä siihen yhteen ostariin, josta en pidä lainkaan. Mutta pakko mikä pakko, sentään poikaystävä tulee mukaan, ettei yksin tarvitse kestää. En varmaan kestäisikään.
Ei mulla mitään asiaa ollut, kunhan päivitin olemassaolostani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti