maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen

Siitä on nyt viisi vuotta. Viisi vuotta sitten olin laihimmillani. Painoin "parhaimmillani" 47kiloa. Painoindeksi alle 15:n. Olin villi ja vapaa, kauniskin jopa. Se kesä oli elämäni parhaita. Vaikka samalla pahimpia.



Olen vuosia hakenut motivaatiota päästä siihen takaisin, ja ehkä tämän blogin kirjoittaminen auttaa minua, ainakin saisi ajatukseni muualle, hetkeksi edes. Mietin, juuri hetki sitten, kuinka ihanaa olisikaan päästä samoihin lukemiin ensi kesäksi - tämä kesä kun ei tule enää siltä osin onnistumaan. Että olisin jälleen ns. toimiva nuori nainen kesällä 2015. Katseiden ja ihailun kohde.


Toivoahan sitä aina saa.

Ikää minulla on aivan liikaa tällaiseen pelleilyyn. Parhaillaan yritän porskuttaa ammattikorkeakoulussa, mutta sekin on jäänyt ahdistuneisuus-/paniikkihäiriön vallatessa elämäni. Ihan kuin masennuksessa ei olisi jo tarpeeksi. Harrastan myös itseni vahingoittamista viiltelyn, polttelun yms. merkeissä. Yli kymmenen vuotta olen itselleni hallaa tehnyt, vaikka nyt olen pysyttäytynyt erossa teristäni kolmen kuukauden ajan. Odotan jatkuvasti milloin tulen repsahtamaan uudelleen. Vain aika näyttää.



Syön lääkkeitä vaivoihini, käyn psyk.sairaanhoitajan kanssa juttusilla, mutta painoasiat eivät hoitooni liity. Joten nyt teen niistä oman asiani. Ja siksi siis luon tämän blogin.

Ehkä saan ystäviä täältä, tukiverkkoa, juttukavereita, kaikki kelpaavat. Erakoitunut kun olen.



Vaaka ei toimi, painosta ei mitään hajua, luultavasti alipainon ylärajalla/normaalipainon alarajalla mennään.. mutta tämän päivän saldo tähän mennessä
3 tupakkaa
1 lasi jääteetä
Useampi mukillinen vettä

Huomisesta ei tiedä, mutta näillä mennään.



Tervetuloa helvettiini.

4 kommenttia:

  1. Tervetuloo mun lukijaks!:))

    Miten pitkä sä oot? Ootko sä kaikis nois kuvis? .o Jos oot, ni härre god oot täydellinen!:o mut älä laihdu enempää, ku oot jo kovin vaarallisen laiha..:(

    Meinasin, et oisin liittyny sun lukijaks, mut tääl ei ookkaan mitään sellasta nappii josta liittyy..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen useimmissa kuvissa (en kaikissa, mutta sanoisin, että 90% on omiani), mutta kuvat ovat n. neljän vuoden takaa, ja sen jälkeen kiloja on tullut lisää. Oon 178cm pitkä.

      Kerro ihmeessä miten sellaisen napin voi laittaa, olen aivan käsi tämän koko bloggerin kanssa.

      Poista
    2. ou mai gaad o____o pääsit pituudellas just mun thinspoks!:D waauuu oikeesti

      Poista
    3. Ei siitä pituudesta hyötyä ole jos painoakin on ns.liikaa. Oon ite aina ihastellu pienempiä (lyhyempiä) tyttöjä, kun ovat niin siroja. Itse kun olen aina kokenut olevani jätti, vaikka pidempiäkin naikkosia on.

      Poista