keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Toinen

Tuntuu, että kaikki lenkkeilee asuinalueellani. Tupakoidessani katselen ihmisiä ja kadehdin heidän tahtoaan, liikunnallisuuttaan. Itse hädin tuskin kun pääsen edes sängystä ylös, saatika sitten koneelle asti. Vaikka niin käy jok'ikinen päivä. Viiden minuutin tupakkatauon aikana näkyi kolmisen ihmistä lenkkeilemässä. Mutta minä vaan läskeilen, kun en pysty enkä jaksa.

Miten voisin tuonne ulos lähteä lyhythihaisessa? Käsivarret hajalla, täynnä vanhoja (ja vähemmän vanhoja) arpia. En halua katseita osakseni.

Mutta samalla tuntuu, että pitäisi tehdä jotain tälle olotilalle. Haluanhan laihtua. Enkä tule laihtumaan, ellen jotain tee.



Katsoin eilen itseäni peilistä, ja tajusin näyttäväni samalta kuin ennen "parhainta" ajanjaksoani. Näytän täsmälleen samalta, miltä näytin kesän 2008 alussa. Mutta mihin voisinkaan kyetä vuoden aikana. Melkein mahdottomaan. Ja siihen tulen tähtäämään, vaikka tämä päivä meneekin juodessa, alkoholin turruttaessa oloni. Kunhan en terään tartu, se on pääasia, vaikka muut tätä paheksuvatkin. Ja niin, eilinen. Söin aivan liikaa. Jonkin sortin lounaan sekä illalla..liikaa, vaikka hedelmiä tulikin syötyä. Hedelmiä tarvitsen, en mitään muuta ruokaa, vaikka täksi päiväksi onkin jo varattuna kolmioleipä tomaatilla ja mozzarellalla..mutta illalla pitänee taas syödä miehekkeen kanssa. Hän kun on sitä mieltä, että meidän on syötävä samaa ruokaa päivittäin. Ja minä kun mielelläni söisin vain salaattia. Mutta ei, ei tässä taloudessa.


Taidan olla luisumassa samanlaiseen parisuhteeseen, missä olin aiemmin. Suhteessa, mitä inhosin, mitä pelkään enemmän kuin muuta. Haluan omaa aikaa, mutten osaa pyytää sitä. Onhan mulla joka päivä aikaa yksin kotona, muttei se ole sama asia. Tuntuu, että pitäisi mennä hetkeksi aikaa muualle, mutta minne? Ja mitä viimeksikin kävi, kun lähdin, kun toinen ei estänyt? Kaikki kaatui ja hajosi käsiin. Tuleeko tässäkin käymään taas niin? En halua, että tässäkin käy taas niin, välitän liikaa.



Ostin eilen selluliittivoidetta, vaikka tiedän, ettei niistä mihinkään ole. Tai niin ainakin väitetään. Kuitenkin ne ovat toimineet aiemmin, ja kun alennuksessa oli.. Minun on laihduttava, kiinteydyttävä, jollei muuta, edes päästä selluliitista eroon. Ja ensi kesänä olen kaunis, jälleen kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti