Kolmas

Vaa'attomuus rasittaa. Kuinka ihanaa olikaan ennen, kun pystyi jok'ikinen aamu pyrähtämään tsekkaamassa paino. Nyt vaaka latelee lisäkiloja useamman yksikön verran, kun muutossa sille jotain pääsi käymään. Ei sinänsä, kaipa perusvaa'an saisi alle kympillä, mutta ei sellaista lähde ikinä kaupasta mukaan, kun on muutakin ostoksia kannettavana.

Pitihän sitä tuota vanhaa vaakaa testata, ja muutaman siirtelyn jälkeen se alkoikin toimia. Mutta vain ja ainoastaan makuuhuoneen parketilla. Muovimatto ja kaakeli kun eivät nollaa alkunäyttöön tuo.

Riippuu mitä bmi-taulukkoa käyttää, mutta itselleni 18 on normaalipainon raja. Tästä on kinasteltu "kavereiden" kanssa useastikin, toiset sanovat sen menevän 20, toiset jossain 18 ja 20 välillä. No mutta, minulle se on tuo 18. Ja siinä ollaan nyt. (Vaikka tänään on tullut juotua jo litroittain vettä ja lasillinen mehumaitoa - kaipa sitä kalsiumia jostain pitää saada..).

Suunitelmana, toiveena, haaveena onkin siis nyt tiputtaa viitisen kiloa pois, saada itselleen jonkinnäköistä kesäkroppaa tai ainakin sinne päin. Viime viikon olen lätrännyt selluliittivoiteella ja kuorinut/hieronut ihoani mielipuolisesti. En näe muutosta, ja kaipa nuo selluliittivoiteet ovat pelkkää humpuukia, mutta pakkohan minun on koittaa.

Tunnen oloni tyhmäksi, naurettavaksi näitä asioita miettiessä. Elämän pitäisi olla enemmän kuin kalorit, peilikuva ja paino. Kavereita kuolee vuosittain, oman käden kautta tosin, ja minäkin vaan märehdin epätoivossa ja surullisuudessa. En tiedä onko elämällä enää muuta tarjottavaa minulle. Aika näyttää.