tiistai 16. syyskuuta 2014

Painoa ja vammailua vol.2

Niin ehdin ajatella, ettei tänään tulisi otettua _liian paljon_. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että juon yhden tölkin alle puolen tunnin, etenkin kun alottelen. Joten, arvaatte varmaan jo mihin tämä päätyi, ja ehkä jopa kuinka mones tölkki onkaan jo menossa.


Mua ahdistaa hirveästi yksi kauppa, ns. lähikauppa, vaikkei olekaan. Siellä on yksi poika kassalla, joka aina jaksaa jutella kanssani, vaikka poikaystäväni olisikin mukana (minua ei kuitenkaan tämä poika kiinnosta "siinä mielessä"). En tosiaan ole varma, flirttaileeko hän vai onko hän vaan ystävällinen minua kohtaan. En kykene vieläkään erottamaan kys. käytöstä ihmisissä, enkä edes omissa tekemisissäni. Mutta aina hänellä on jotain asiaa, kyselee jotain, tai kommentoi. Ja minua ahdistaa.


En ole minkään näköinen (nykyään) ilman meikkiä ja photoshoppia. Säälittävää myöntää, mutta photoshoppaan/ehostan kaikki kuvat, jotka itsestäni julkaisen sosiaaliseen mediaan.



Viime viikolla luin erästä blogia, ja siellä puhuttiin 30:n kriisistä. Ja tänään tajusin, kuinka paljon oikein täytänkään tänä vuonna (ei tällainen käytös tämänikäiselle sovi, ei niin lainkaan). Ja kys. blogitekstissä puhuttiin hiusten värjäämisestä ja tyylin muuttamisesta jne. Ja siinä sitten sitä lukiessa tajusin, että itsehän olen värjännyt hiukseni, vaikken niin ehkä tyyliäni muuttanut, mutta silti. Onkohan mulla joku kriisi päällä atm?


Lisää viinaa naamaan ja hyvä on.. vai onko?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti