Humalahakuisuus ftw

Viime päivät ovat menneet taistellessa pään kanssa, juodakko vai ei? Tähän mennessä olen päätynyt olemaan juomatta, mutta tänään jotenkin päädyin juomaan. Ensin ajattelin, että lohtujuomista, mutta kai tämä jotain juhlintaa sitten onkin.. Ekan tölkin aikana alkoi jo kaduttaa, mutta nyt kun toinen on menossa, niin alkaa tuntua siltä, että oli ihan hyvä idea! Katsotaan vaan sitten miten mieli muuttuu kun mieheke tulee kotiin. Onnistun jälleen olemaan huono tyttöystävä.

Eilen syötiin bataattia taas, olen jotenkin tykästynyt siihen, etenkin kun en tiedä sen ravintoarvoja (=kaloreita).

Mietin, että pitäisiköhän mun kokeilla bio-oilia mun käsivarsiin, kun kuulemma pitäisi arpiin toimia. En ole kuullut keneltäkään tutulta siitä kuitenkaan, mutta ei kai se haittaa kokeilla?

Inhottaa tuo sateinen ilma, mutta siellä ulkona on tullut kerran jo käytyä, joten miksei uudestaankin?

Huomenna olisi koulua, mutta saa nyt nähdä miten sen kanssa käy, jälleen kerran.

Vaatekoot ja väsymys

Ostin eilen legginsit Lidlistä (joo, lol), ja koska tarjonta oli erittäin heikko, valitsin viimeisen parin, joka miellytti silmää ja kokoa leggareilla oli S. Yritin siinä mittailla ostosteni kanssa, että mahtuvatkohan nämä minulle, ovatko tarpeeksi pitkät jne, mutta päädyin ostamaan ne silti, koska hinta.

Olen jo monesti todennut, että mun koko on enemmän tai vähemmän M, ainakin Lidlin mitoissa, mutta jostain syystä nämä pöksyt istuvat kuin nenä päähän. Tai housut jalkaan. Tuskin olen laihtunut, paremminkin veikkaan, että koot ovat muuttuneet siellä suunnalla. Painoa en mittaillut, mutta maha näytti suht litteältä. Mutta reidet aivan kammottavilta. En ymmärrä miksi mun täytyy kiduttaa itseäni peilin edessä vartaloani tarkkaillen.

Yöunet menivät vituilleen. Heräsin kolmelta aamuyöstä enkä saanut sen jälkeen enää unta. Sydän pamppaili aivan mahdottomaan tahtiin ja paniikkikohtaus valtasi koko kehon ja mielen. Siinä sitten valvoin parisen tuntia, about tunti tabletin kanssa kaiken maailman nettikeskusteluja lukien, kunnes sitten joskus viiden aikaan yritin saada taas unen päästä kiinni. Ja onnistuihan se, jotenkin.

Herätessä oli aivan kamala hedari, aivan kuin olisin juonut edellispäivänä tolkuttomasti viinaksia. Darrafiilis, vaikka alkoholia en ole nauttinut. Ehkä johtuu lääkkeistä, joita eilen jouduin vetelemään? Tänäänkin on tullut otettua vaikka mitä tabua, ihan vaan sen takia, etten ratkeaisi lähtemään lähikauppaan ja hakemaan alkoholia. Jotenkin tuntuu, että tää tilanne on aika pitkälti plusmiinusnolla.

Mulla on ihan saatanan kylmä ja tärisen kauttaaltani. Ei tää syksy sovi mulle niin laisinkaan. 

Moar money?

Jaa, että mulla olis oikeus takuueläkkeeseen? No kaipa sitä pitää hakea, etenkin kun saisi muutama sata euroa kuussa lisää käyttöön. Olis ihan plussaa, ihan kaiken kannalta. Mutta eiköhän Kela keksi taas jonkin syyn olla myöntämättä mulle sitä. Niinhän se aina. Enkä mä jaksa yksikseni tapella sitä vastaan.

Oon tänään syönyt varmaan jo kymmenisen erilaista pilleriä, aamulääkkeistä kipulääkkeisiin ja pelkään, että maha menee sekaisin niistä (eikä edes "hyvällä" tavalla). Etenkin kun olen litkinyt melkein litran jo energiajuomia ja kupillisen kahvia siihen päälle. Taitaa tänään tulla laksat käyttöön taas, movicolia kun en halua juoda, ellei se välttämätöntä ole! Ja niin, ne kipulääkkeet tulee ihan tarpeeseen.

Joo kyllähän mullakin menee sormet tollai, KUN ON PITKÄT SORMET!

Kävin kaupassa ja ostin tortilla-aineksia. Ja farkut/legginsit. Banaanit unohdin, mikä harmittaa. Mutta sentään en alkoon tarttunut, ja hyvä niin.

Vituttaa kun on kylmä.

Paniikkikohtaus vol. miljoona

Tän viikon eka paniikkikohtaus takana. Piti aamusta (tai vielähän on aamu) raahautua psyk.polille ja se olikin työn ja tuskan takana. Joka-aamuinen paniikki iski taas - kuten perjantaina, jolloin en kyennytkään menemään kouluun, vaikka niin olisi pitänyt. Harmittaa, kyllä, mutta minkäs teet, kun ei sängystä edes tärinältä ja hengenahdistuksilta pääse ylös?

Meinasi tämänpäivänenkin mennä pieleen, mutta jotenkin sain itseni ylös ja ulos ovesta bussiin saakka (nappien ja pakottamisen avulla). Ahdistusta ei yhtään parantanut se, että ajoneuvo oli tupaten täynnä, ja jouduin sanomaan vieressä istujalle, että "jään tässä pois". Miten suun avaaminenkin voi olla niin suuren ponnistelun takana?

Onnistuin siinä kuitenkin ja sairaanhoitajalle päästyäni kerroin tilanteestani. Tehtiin kaikennäköisiä harjoituksia, mutta eiväthän ne auttaneet.. ei niistä täällä kotonakaan mitään hyötyä ole ollut. Sanoin, etten tule kykenemään suorittamaan koulua, en tänä vuonna ainakaan, mutta ei mua vaan uskota. Sanotaan, että pitää vaan tehdä, enkä mä yksinkertaisesti jaksa enää. Mä olen yrittänyt ja puskenut läpi paskan jo niin kauan, ei mulla enää voimavarat riitä. En enää tiedä mitä tehdä.

Olin jo päättänyt, että kaupan kautta kotiin ja alkoholia mukaan, että tämän olon saa pois. Ajoitin kaiken vielä niin, että ehdin bussiin, mikä ajaa lähikaupan ohi. Mutta matkalla oloni parani ja ahdistus lieveni, ja minä päätin, ettei tänään juominkeja, ei jos se minusta on kiinni. Ja kenestäs muustakaan se kiinni olisi?

Kävelin kaupan ohi suoraan kotiin. Ja olen ylpeä(?) itsestäni.

PS. Kävin vaa'alla, eikä muutosta näkyvissä. Ei painossa eikä vaa'an käyttäytymisessäkään. Vieläkin se tuppaa heittämään 4-5kiloa yläkanttiin. Siitä piti sitten laskeskella, mikäköhän se oma paino olisi. Mutta eiköhän se siellä 58:n tienoilla ole vieläkin. Olisinpa pienempi.

Ahdistus ja epätoivo

Tänään olen ollut ahdistunut koko päivän. Aamusta alkaen, siitä kun astuin parvekkeelle tupakalle, on olo ollut aivan sietämätön. Mietin josko ottaisin lääkkeitä tai alkoa (taas vaihteeksi), mutta lääkkeet saavat jäädä huomiselle, koska satavarmasti tulen niitä tarvitsemaan..ja no, alkoholi nyt ei vaan ollut vaihtoehto. En halua tuottaa pettymystä poikaystävälle taas jälleen kerran.

Kerroin poikaystävälle ahdistuksesta, mutta eihän se sille mitään voi, töissä kun on..oli. Yritin ottaa päikkäritkin, mutta eihän siitä mitään tullut. Kävi mielessä viiltelykin, tai muu vahingoittaminen. Kuvittelin jo, kuinka helppoa olisi vaan aukaista rannetta taas ja antaa pahan olon tulla ulos. Haaveilin siitä vaikka kuinka monta tuntia, mutta ei musta siihenKÄÄN ollut. Kuinka surkeaa? Kai tällaisesta olisi pitänyt psyk.polille soittaa, kun kerran käskettiin/kehotettiin/ehdotettiin, mutta en mä viitsi. Enhän mä mitään tehnyt edes.

Tuli sitten aika, kun poikaystävän olisi pitänyt lähteä töistä kotia kohti, ja se yhtäkkiä kysyykin, että voiko mennä työkavereidensa kanssa muutamille? No mikäs mä siihen olen "Ei" sanomaan, muutenkin kun paska kumppani olen. Joten sanoin vaan, että vaikka, mene vaan tms. Ja nyt olenkin sitten pari tuntia mietiskellyt tässä, että pettääköhän poikaystäväni. Paremman hän saisi ja ansaitsisi. Jonkun, joka ei vammaile itsensä ja muiden kanssa.

Puristelin aikaisemmin vatsamakkaroitani ja olin iloinen, kun onnistuin olemaan syömättä. Kunnes taas iski se jumalaton nälkä, ja oli pakko syödä tomaattia ja fetajuustoa ja kourallisen verran erilaisia pähkinöitä. Nyt on ns. illallinen uunissa, vaikka kenelle mä tässä edes kokkaan?

Painoa ja vammailua vol.2

Niin ehdin ajatella, ettei tänään tulisi otettua _liian paljon_. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että juon yhden tölkin alle puolen tunnin, etenkin kun alottelen. Joten, arvaatte varmaan jo mihin tämä päätyi, ja ehkä jopa kuinka mones tölkki onkaan jo menossa.

Mua ahdistaa hirveästi yksi kauppa, ns. lähikauppa, vaikkei olekaan. Siellä on yksi poika kassalla, joka aina jaksaa jutella kanssani, vaikka poikaystäväni olisikin mukana (minua ei kuitenkaan tämä poika kiinnosta "siinä mielessä"). En tosiaan ole varma, flirttaileeko hän vai onko hän vaan ystävällinen minua kohtaan. En kykene vieläkään erottamaan kys. käytöstä ihmisissä, enkä edes omissa tekemisissäni. Mutta aina hänellä on jotain asiaa, kyselee jotain, tai kommentoi. Ja minua ahdistaa.

En ole minkään näköinen (nykyään) ilman meikkiä ja photoshoppia. Säälittävää myöntää, mutta photoshoppaan/ehostan kaikki kuvat, jotka itsestäni julkaisen sosiaaliseen mediaan.

Viime viikolla luin erästä blogia, ja siellä puhuttiin 30:n kriisistä. Ja tänään tajusin, kuinka paljon oikein täytänkään tänä vuonna (ei tällainen käytös tämänikäiselle sovi, ei niin lainkaan). Ja kys. blogitekstissä puhuttiin hiusten värjäämisestä ja tyylin muuttamisesta jne. Ja siinä sitten sitä lukiessa tajusin, että itsehän olen värjännyt hiukseni, vaikken niin ehkä tyyliäni muuttanut, mutta silti. Onkohan mulla joku kriisi päällä atm?

Lisää viinaa naamaan ja hyvä on.. vai onko?

Painoa ja vammailua

Taas on vaaka näyttänyt mitä näyttää. Kun sen laittaa lattialle (ilman mitään painoa), tulee vähintään neljä ja puoli kiloa ekstraa. Ja sillä menin sitten itseni viime viikolla punnitsemaan: ei olisi pitänyt. Näytti nimittäin reippaasti yli 60kg, mutta jos tuon kummallisen ylimäärän miinustaa pois, niin painoa olisi 58kg:n pintaan. Mikä on parempi kuin 60+, mutta silti..ei minulle tarpeeksi vähän.

Tänään oli toinen viikon ns. välttämätön tapaaminen. Hammaslääkäri tässä tapauksessa (loppuviikosta pitäisi kouluun mennä). Ja reikiähän löytyi vaikka kuinka, viimeksi kun olen seitsemän vuotta sitten käynyt hammaslääkärissä, ellei tämän vuoden kiirepäivystyksiä lasketa. Ja jopas ahdisti, vaikkei porattukaan jne. Vain röntgenejä otettiin, ja siinä se. Ja palkinnoksihan hain itselleni viinaa. Pitäisköhän tämän blogin nimi muuttaa rommipäiväkirjoiksi tai jotain?

Anygays, loppuviikosta koulua, ja tuntuu, että menen sinne aivan turhaan (jos edes menen). Ei mulla ole aivokapasiteettia repäistä opparia jostain, vaikka kuinka nopea nettitesti väittääkin mun äo:n olevan yli 130 (https://memorado.com/iqtest?r=122#.VBa4h_9UGl_.facebook). Loppupeleissähän toi on ihan läppä, vaikka oon joskus saanut mensan testeistä 124 tms. Mutta ei se tarkoita, että mitään osaisin enää, taikka mihinkään edes pystyisin.

Oon ihan jumissa. Viime viikolla psyk.sairaanhoitajani sanoi, että mun pitäisi ottaa yhteyttä, jos tällä viikolla tulee jotain ongelmia, ja voi, kuinka niitä on tullutkaan. Mutten ole ottanut yhteyttä. En tiedä miten kehtaisin, miten sanoisin, enhän ole viillellytkään - vaikka mieli olisi tehnyt. Huono potilas olen, niin joka saralla kuin voi olla.

Mulla joskus ylsi sormet käsivarren ympäri. Nyt ei mene lähellekään sitä. Vittu kuinka huono olen elämässä.

Ahistaa ja juon

Meni tossa yli viikko juomatta. Eikäkun menikö? Kai siinä meni, en mä jaksa laskea. En ole edes vaa'alla käynyt, kun en ole uskaltanut. Kuinka surkeaa. Viimeksi kun näytti +60kg, en halua nähdä mitä se olisi nyt. Enemmän, satavarmasti.

Mutta tänään taas tartuin tölkkiin. Jaa, että miksi? Lääkäriaika oli tänään. Ei mua ihan sähköshokkeihin lähetetä, mutta lähetä viistää kuitenkin. Tai siis, jos mä haluan. En mä tiedä haluanko vai en, ahdistaa vaan. Kuulemma on auttanut joitakin, joitakin ei. Toisaalta, tää on kestänyt jo reippaat kymmenen vuotta. En edes tiedä, mitä on olla "normaali".

Ahdistaa koulu, ahdistaa sähköposti, ahdistaa ulkonäkö, ahdistaa melkein ihan kaikki. Ei kai mua oteta todesta, kun en ole itsaria yrittänyt.

Haluan vaan olla pieni ja kaunis, mutta en usko, että sitä tulee koskaan tapahtumaan. Mun ns. normaalipaino tulee aina olemaan 60+ ja vihaan sitä.