Tänään on ottanut päähän aika urakalla. Herätys n. aamuseitsemän aikoihin, kiitos naapuritalon raksamiesten. Koko aamu meni ärsyyntyessä ja tiuskiessa, ja sekös kummastutti (itseänikin), koska en tiennyt mistä ihmeestä tällainen mieliala voi johtua. Tuskin lääkkeistä, koska annostusta tms. ei ole muutettu aikoihin, eikä naisten vaivojakaan pitäisi olla tulossa. Mutta piti vaan olla kiukkuinen.
Lopulta yritin lievittää kiukkua päikkäreillä, joita ennen itkeskelin, kun ahdistus ja ärsytys kasvoivat ihan liian suuriksi. Mutta ei tietenkään päikkärit mitään auttaneet, tai paremminkin, en saanut lainkaan unta. Liikaa meteliä, eikä kaikkea voi edes rakennusmiesten piikkiin pistää. Vaikka mieli tekisi - torstaina tuli nähtyä ne kusekselemassa tuolla pihalla. Menisivät edes vähän syrjemmälle, jos eivät vessaa jostain löydä.
Joo, ja kuseksimisesta puheenollen. Tuli lauantaina käytyä yhdessä "ostoskeskuksessa", mitä vihaan tällä paikkakunnalla eniten. Ihmiset siellä vaan käyvät mun hermoille (ja muiden kanssa), kassajonot on pitkiä, ihmiset huutelevat ties mitä..ja tekevät myös. Vältyin näkemästä erään kaverin kusihetken, kun pidin korvat höröllä ja kuuntelin niiden juttuja. Valitettavasti poikaystävä joutui tämän tilanteen todistamaan.
Sentään tuli sieltä ns. paskasta ostarista hommattua kissatoppi kahdella eurolla ja tekokynnet samaan hintaan. Joo, oon ihan hurahtanut niihin nyt.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti