maanantai 4. elokuuta 2014

Maanantai

Vaakailin itseäni aamusella, ja paino näytti 56 pintaan. Aivan liian paljon, mutta edistystä siihen +60kg:n. (Jos tällä viikolla vihdoin ostaisi niitä rasvanpolttajia..) Olo tuntuu niin vähäpätöiseltä ja turhalta. Koulusta ei kuulu vastausta jatkoaikaan, en saa mitään tehtyä jne. Okei, onhan meillä ollut nyt vieraita, mutta siltikin. Mun oli tarkoitus päntätä ruotsia kesän ajan, mutta kirjaa en ole saanut edes avattua. Luuseri mikä luuseri. Vaikka olisihan mulla tämä kuukausi vielä aikaa, mutta turhauttaa, jos teenkin sen turhaan. Äh.


Ja niin hyvin kun syömiset ovatkin menneet (jos ei lauantaita ja eilistä lasketa, jolloin vain söin ihan mitä tahdoin, koska olin väsynyt, enkä jaksanut välittää..ja mielessä kummitteli se +60kg jatkuvasti), niin tänään piti sitten sortua juomaan. Kysyin eilen ja perjantaina miehekkeeltä, josko saisin yhden oluen juoda, mutta ei-hinhän se päättyi (vaikka pe juotiin yksi 0,33 puoliksi).


Mun pitäisi oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni. Ihan kaikessa. Lääkkeitäkin on kulunut viime viikkoina liialti, koska ahdistus vieraiden aikana on ollut suurensuuri.. Mutta hei, sentään sain nettikauppani avattua, jossa myyn tekeleitäni = käsikoruja, joita parhaillaan väsään/joista parhaillaan otan kuvia.


Klo vasta..no, todella aikaisin, ja  tuntuu, että olisi jo 12, tai enemmän. Parempi näin. Olen muuten kohta jo viikon ajan käyttänyt tekokynsiä, ja ai että kun tuntuu hyvältä. Mulla oli muutama kynsi katkennut todella syvältä, ja niiden satuttamista ei tarvitse pelätä enää. Eurokauppa FTW!

PS. Viimeaikaisin tyttönen, jota ihailen:


 (http://hancesolo.tumblr.com/)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti